Anne Mölsä: Ping & Pong

Pim & Pom

Viideskymmeneskahdeksas näytös

PIM: Haluan käyttää sinua nyrkkeilysäkkinä ja polttaa sinut. Sinä olet rikos ihmisyyttä vastaan. Sinusta pitäisi tehdä ilmoitus jonnekin. Olet hullu. Et sovellu. Olet olemassa jotta minä en pääsisi elämässä eteenpäin, olet tulppa ja este. Sinä et välitä muusta kuin itsestäsi. Sinä ajat minut hulluuteen. Olet peto, vaikka väität olevasi muita varten. Olet savipatsas joka hajoaa tuuleen. Minä en sinua enää tee. Olkimies, olkipukki. Joulupukki tyhjän säkin kanssa, lupaat ja teet kaiken tyhjäksi, nostatat onnen ja otat sen pois. Minun olisi niin paljon helpompi ilman sinua. Sinä aiheutat minulle sukeltajantaudin sinä –

POM: Sinä aiheutat minulle verenpainetaudin. Sinun takiasi minulla on nyt rauhoittavat lääkkeet.

PIM: Anna sellainen pilleri, ah minä en kestä enempää. Minä ratsastan sinulla auringonlaskuun minä käytän sinua raketti. Minä teen sinusta majan minä hikoilen sinut. Olisit edes kiehuva kattila. Olisit jotain.

POM: Mä menen pienelle kävelylle nyt.

PIM: Mikset sitten liiku?

POM: Olen menossa.

PIM: Vieläkin seisot siinä. Et pääse tästä mihinkään. Olet passiivi. Minä olen verbi ja sinä kieltosana verbin edessä.

POM: Jokainen sanasi vie minua kauemmas pois.

PIM: Ja jokainen tekemätön tekosi tuo minulle miljoona uutta sanaa ja ne kaikki ovat pahoja.

POM: Lopeta puhuminen!

PIM: Aloita tekeminen! Aina, kun joku pystyy, se olen minä. Jos minä en pysty ei kukaan pysty. Minä käytän sinua rättinä minä väännän sinut, minä laitan sinut äänettömälle minä vain haluan sinulta rakkautta, minä vain haluan että kaikki on kunnossa.

POM: Muttei ole.

PIM: Sinä et ymmärrä miten väsynyt minä en ole, mikset peittele minua nukkumaan?

POM: Sittenkö olet hiljaa?

PIM: En ole.

POM: (Peittelee Pimin sänkyyn ja lähtee.)

PIM: Oi pimeys jota kynttilät eivät valaise! Olen järkevä ihminen hulluuden tiellä. Olen saarioisten maksalaatikko olen talvi. Olen rakkaus rakkauden keskellä, rakkauden antiteesi. Minä olen teesi, se minä olen, manifesti ja julistus, oveen naulatut sanat keskellä joulukuun  märkää vihreyttä. Minä olen sanoista rakennettu pyramidi ja hän heinästä tehty suttuinen maja jonka siteet ovat irtaantuneet. Nyt hän ei tee mitään minua varten. Hän väsyy ja pian kaikki on ohi. Oi kuinka minä rakastankaan häntä. Se on muuttunut tunteesta tosiasiaksi, sillä ei ole mitään tekemistä tunteen kanssa. Timantti tai käpy! Hän ei ole kumpaakaan, hän on kasa tuhkaa ja liian myöhäistä. Aina on liian aikaista sille mitä tahtoisi. Tahdon että hän hymyilee. Hänen kasvonsa ovat parasta mitä tiedän, niiden tuskakin on hassua kun sitä katsoo läheltä, hänen juonteensa ja julmistuneisuutensa, hänen surunsa. En milloinkaan ole nähnyt sellaista naamaa, kuinka se värjyy hengityksen päässä. Ennen hän katsoi minua onnellisena, avoimena. Nyt asiat ovat samoin. Hän lupasi, että ne eivät ole samoin, hän lupasi monta asiaa ja nyt kaikki on otettu pois. Yksi kerrallaan hän vetää lupauksiaan kunnes niitä ei ole. Minä en luvannut mitään ja siksi en voi tehdä mitään väärin. Hänet pitäisi kieltää, niin. Häntä pitäisi kieltää satuttamasta minua. Miksi poliisi voi tulla jos hän hakkaa minua, mutta jos hän ei kosketa ei kukaan tule? Ei edes pappi. Voi nyt kuuluu poliisiauton ääntä, on niin märkää, kunpa hän ei koskaan palaisi. Ehkä hän on kuollut. Silloin vapautuisin hänestä. Liitäisin elämän läpi kuin valkoinen neitsyt, ilmassa leijuisin, loputtomasti vauvoja irtaantuisi minusta ja miehet polvistuisivat juurelleni. Ja naisten kanssa pitäisin hauskaa, kahvikutsuja, voi kunpa hän kuolisi! (Ovi kolahtaa.)

PIM: Minä en ehdi ajatella mitään loppuun.

POM: Mitä sinä sanoit?

PIM: En mitään.

POM: Olen pahoillani äskeisestä.

PIM: Olet pahoillasi minusta.

POM: En. Hmm.

PIM: Minä itken täällä pimeässä, et sinä näe kyyneleitäni. Kukaan ei kuuntele minua, ei edes avaruus tai linnut. Äiti ei tiedä mitä minulle kuuluu. Jos sinä et syleile ei kukaan syleile. Kuvittelen kätesi tähän, ympärilleni. Se auttaa vähän. Mutta sittenkin minun on ikävä. Kukaan ei tiedä minun ikävääni, se on niin syvä, olen terve ja järkevä ja pieni. Minulla on ikävä sinua. Taivaani on siellä missä minusta pidetään kiinni. Minä olen vielä pieni. Tajuatko sinä? Kuuletko sinä?

POM: Kuulen, kuulen.

Anne Mölsä (s. 1986) on kirjoittaja, kriitikko ja väitöskirjatutkija, joka keikkailee myös lavarunoilijana. Hänen kirjoituksensa käsittelevät rakastamisen halun ja omavoimaisuuden välisiä ristiriitoja. Annea inspiroivat elämän vaikeasti sanallistettavat pohjavirrat. Jooga, meditaatio ja improvisaatioteatteri ovat hänelle tärkeitä. Vapaa-ajallaan Anne nukkuu, syö, rakastaa puolisoaan ja koettaa pitää huonekasvit hengissä.

Ágnes Székely (s. 1990) on valmistunut Babeș—Bolyain yliopistosta. Hän on opiskellut unkarin ja suomen kieliä ja kirjallisuutta ja  suorittanut unkarin maisterintutkinnon. Hän on puhunut äidinkieltään jo yli 20 vuotta muttei ole vielä kyllästynyt sen sanaleikkeihin. Hän on kiinnostunut myös maailman muista kielistä, ja hänen Duolingo-sovelluksensa onkin täynnä keskeneräisiä kielikursseja. Nykyään hän opettelee kissojen kieltä ja saa apua kahdelta erinomaiselta opettajalta päivittäin.